Beijing up a notch

Aloitin täällä viimeksi juttua ajastani Pekingissä. Kerroin meidän elämästä punaisessa maassa ylipäätään, mutta jakamatta jäi kaikki se, mitä nähtiin ja koettiin. Annan kuvien puhua puolestaan.

(Kuvat on muuten kaikki pokkariajalta. Laatu ei siis ole samaa kuin nykyiset, mutta tunnelmat ja muistot välittyy ainakin minulle, toivottavasti myös teille)

Maailman suurimman aukion portti Kiellettyn Kaupunkiin – Tian an men
Kielletty Kaupunki. Keisarien suljettu, karu keidas muurien sisäpuolella.
Tältä paikalta Mao Tse Tung julisti Kiinan kommunistiseksi kansantasavallaksi vuonna 1949. Taustallani Taivaallisen Rauhan (Tiananmenin) aukio. Pylväsrakennus aukiolla on Maon hauta. Maon ruumis on palsamoitu ja nähtävillä lasiarkussa. Rakennukseen on valtavan pitkät, koko ajan hitaasti liikkuvat kaksi jonoa. Sisällä ne kulkevat molemmin puolin arkkua, jossa Suuri Johtaja makaa. Kovin näytti vahaiselta mies, enpä ole varma vaikka olisi apinaa koijattu ja tilalla olisi nukke. Punaisia ruusuja myytiin ulkona, jokainen jätti omansa valtavaan kekoon haudalle. (Keosta ruusut päätyivät taas etupihalle myytäväksi seuraaville)
Yksi upeimmista illoista vietettiin kirkkaana päivänä Bei Hain valtavassa zenmäisen rauhallisessa puistossa. Tyttö viulutunnilla auringon laskiessa järven rannalla on yksi niistä kuvista, jotka on syöpyneet mun mieleen ikuisiksi ajoiksi. En osaa sanoin kuvailla sitä rauhallisen jopa harrasta tunnelmaa kuuman päivän lämpimässä illassa, viulun soidessa.
Kuoroharjoitukset Bei Hain puistossa
Yksi hassuimmista asioista Kiinassa oli, että ihmisiä oli joka paikassa. Tarkoitan siis töissä, tekemässä jotain, vaikka sitten vain seisoskelemassa. En keksi muuta selitystä kuin sen, että ihmisiä riittää vielä halvalla jokaiseen työhön, johon meillä on jo otettu käyttöön muut keinot. Kommunismin etuja kai, työttömyyttä ei juuri ole? R-kioskin kokoisissa kaupoissa oli yölläkin viisitoista työntekijää, ja jokaisessa kulmassa seisoi tällaisia vartijoita. Nämä pojat näyttää kyllä niin nuorilta… Baaritkin meni kiinni vasta sitten kun kaikki asiakkaat oli lähteneet. Kerran meitä oli juhlimassa iso seurue, ehkä noin 15 henkeä. Pidettiin hauskaa niin tiiviisti, ettei kukaan katsonut kelloa. Ei nähty auringon paistavan jo ulkona, ja ihmisiäkin riitti valtavassa baarissa kuitenkin aika paljon. Jossain vaiheessa tajusin katsoa ympärilleni paremmin, kaikki oli niin paikoillaan. Ne kaikki muut olikin baarin työntekijöitä! Nojailivat tiskiin ja nuokkuivat lattialla, odottivat että lähtisi noi turistit jo kotiinsa nukkumaan.
Yksi lempikuvistani.
Muuri on tulikuuma, kostean hikinen, jyrkkä ja täysin henkeäsalpaavan huikea. Ei mikään ole sen kaltainen, Kiinan muurin. Satojen, tuhansienkin vuosien takainen maailman ytimen turva barbaareja vastaan. Turistimassankin ympäröimänä sen tuntee, kun pysähtyy, nojaa kiveen ja katselee alas laaksoihin.
Yksi parhaista muistoista on myös juhannus Pekingissä. Radisson SAS-hotellin piha täynnä tutun tuttujen kautta itsensä sinne löytäneitä pohjoismaalaisia tanssimassa yömyöhään juhannussalon ympärillä Ikeasta haettujen lihapullien voimin.
Teetin isälleni lahjaksi käsinkaiverretun leimasimen. Hutongien – pienten vanhojen kujien – antiikkiliikkeisiin jäi myös tuo upea valtavan iso kaappi. Vieläkin harmittaa, se on upea.
Olympiapuisto. Koko valtava kompleksi puistoineen rakennettiin tätä vuotta varten. Kiinan onnennumero, päättymättömästä jatkuvuuden viivasta muodostuva 8 oli kaiken symboli. Kisat järjestettiin vuonna 2008, ja ne alkoivat 8. elokuuta. Uskomaton stadion, Linnunpesä on yksi kauneimpia koskaan näkemiäni rakennuksia. Kaikki tämä, jonka alta raivattiin valtion yksimielisellä päätöksellä tuhansia koteja – nyt tyhjillään.
Olympialaisten avajaisyönä kaduilla oli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vielä kotiin 10 kilometrin päähän päästyämme, ikkunalasit helisivät kauan, kauan, avajaisten ilotulitusten tahtiin. Tunnelma oli käsittämättömän mahtipontinen, kuin vain valtava Kiina osaa.
Taivaan temppeli ja maailman keskipiste. Muulta maailmalta vuosisatoja suljettu Kiina ei edes välittänyt muista. Se oli Keskustan Valtakunta, maailman napa ja akseli. Oikealla se kaikkein keskimmäiseksi väitetty piste.
Yksi lumoava näky. Jing Shanin temppelin alueella sai otattaa itsestään kuvia vanhanaikaisissa keisarillisissa vaatteissa. Tämä tyttö oli omasta kuvastaan aivan haltioissaan.
Siinä se, palasiani Kiinasta. Pekingin valtavasta kaupungista näin pikkiriikkisen murto-osan, ja lopusta Kiinaa en lentokenttiä lukuunottamatta mitään. En siis oikeasti tiedä Kiinasta mitään muuta kuin tämän kuvan, jonka se minulle itse antoi.  

Xie xie Bei’jing, tulen takaisin.

0 comments so far.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN