• ihan tavallinen mökkiviikonloppu

Sosiaalinen introvertti?

marimekko-13

 

Viime vuosien turbulenssissa, ja ehkä iänkin myötä olen huomannut tarvitsevani koko ajan enemmän yksinoloa ja vetäytymistä. En ole nuorempana, huolettomammassa elämäntilanteessa huomannut kaipaavani sitä näin paljon. Tai ehkä olen aina sitä tarvinnut, mutta asiaan ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota. Silloin yksinoloa oli paljon joka tapauksessa.

Opiskellessa sai (!) istua, lukea, kuunnella ja ajatella yksin kaiket päivät, työni vaatekaupassa oli helppoa, eikä mitään muita velvoitteita ollut. Töissäni olin kyllä ihmisten kanssa paljon tekemisissä, mutta sitä ei ollut yhtään liikaa suhteessa ihanan yksinäiseen opiskeluun. Eikä työ silloin kuormittanut aivoja tai kykyjä juuri ollenkaan. Mihinkään ei tarvinnut töissä venyä, eikä opiskelu ollut koskaan vaikeaa. Vapaalla oli aina kiva nähdä kavereita tai vanhempia tai ketä tahansa.

Olenkin välillä nykyään ihmetellyt sitä, miksi muiden kohtaaminen ja sosiaaliset tilanteet on niitä, joista ensimmäiseksi karsin. Luulin, että olen muuttunut. Ehkä sitäkin, mutta pääasiassa epäilen, että elämä ympärilläni on muuttunut. Kuormittavammaksi ja hektisemmäksi. Monimutkaisemmaksi. Silloin aivoni tarvitsevat lepoa nimenomaan sosiaalisista tilanteista.

Mitä kovempi mylläkkä, sitä säännöllisemmin ja kauemmas pois siitä kaipaan. Tarvitsen kyllä myös mylläkkää. Itsehän olen sitä elämääni tuonut, enkä kaikkea pois antaisi. Tykkään useammasta raudasta tulilla, monesta eri tekemisestä arkipäivän aikana, moniulotteisesta ja vaativasta työstä ja isoista projekteista.

Kuitenkin myös levon tarve kasvaa samassa suhteessa. Lepo ei kuitenkaan kohdallani tarkoita pelkkää nukkumista tai loikoilua (erittäin usein kyllä sitäkin), vaan nimenomaan yksinoloa. Tai kaksin, koska Mr. ei vie energiaani koskaan.

 

marimekko-5

 

Useimmiten lepopäivinä olen itse asiassa täynnä energiaa tehdä kaikenlaista. Kaikkea muuta kuin pakollista ja ihmisiin liittyvää. Siivoan, treenaan, hoidan asioita, kokkaan, maalaan, ideoin. Etsiydyn mahdollisimman luovien asioiden pariin, enkä saa siitä tarpeekseni. Useimmiten täysin vapaiden päivien aamuisin herään tuhottoman aikaisin, koska en yksinkertaisesti malta odottaa päivää.

Levon tarve liittyy siis ennen muuta sosiaalisiin kontakteihin. Jos en saa säännöllisesti ja aika usein olla yksin, pakka hajoaa. Jos samaan aikaan myös fyysisestä levosta on puutetta, pakka lentää taivaan tuuliin.

Tottakai silti usein valitsen rakkaat ihmiset yksinolon sijaan, koska haluan. Koska kaipaan heitä, ja he kaikki ovat elämässä rakkainta ja tärkeintä. Muutos on tämä: en tee sitä enää tuosta vain ja milloin vain. Kalenteroin ja usein jopa priorisoin yksinoloa.

Se on vaikeaa ja ristiriitaista. Koska milloin muka arkena ehtisin nähdä kaikkia niitä läheisiä ihmisiä? Vain viikonloppuisin ja lomilla olisi aikaa, mutta silti en tee sitä usein. Mökki veisi sata prosenttia vapaa-ajasta, jos sen antaisi tapahtua. Halutaan kiihkeästi mökki valmiiksi, mutta joskus aikaa siltä on pakko myös varastaa. Ja varastettua aikaa on käytettävä erityisen harkiten. Silloin voi valita vain yhden. Usein valitsen yksinolon.

Ensin happinaamari itselle, sitten vasta toisille, kuten ystävälleni sanottiin hänen kamppaillessaan vaikeassa elämäntilanteessa. Aion muistaa tuon.

Olen siis missannut monet lasten synttärit, kaikenlaisia sukujuhlia ja nopeitakin piipahduksia perheenjäsenten luona, jos kyse on ollut niistä minuuteista ja tunneista, jotka pitää hyvinvointini ohuet langanpätkät kasassa. Siitä on jatkuva huono omatunto. Yritän silti ajatella, että nyt ei voi muutakaan. Elämä on tällaista nyt.

Nyt kesän jäljiltä tilanne on vielä aika hyvä, ja tunnen energiani riittävän paljoon. Sitä pitää kuitenkin tarkkailla.

 

marimekko-3

marimekko-2

marimekko-11

 

En sinänsä ole kovin kiinnostunut otsikoista tai nimistä, mutta jos tälle yksinolon tarpeelleni jokin diagnoosi pitää olla, lukemani juttu sosiaalisista introverteista osui maaliin.

Kuten tämän jutun kirjoittajakin, tunnistin elementeistä jokaisen. Rakastan esiintymistä, isoja juhlia ja uusia ihmisiä, mutta juttujen on oltava balanssissa. En suostu enää tuhlaamaan yhtään aikaani yhdentekeviin kohtaamisiin, vaan välttelen ja pakenen niitä minkä ehdin. Ja kuten edellä todettua, kartan jopa ei-yhdentekeviä kohtaamisia.

Täyteen ohjelmoidun viikonlopun pakokauhu, check
Puheliaan ihmisen viereen istahtamisen pakokauhu, check (viime lento Losista Suomeen sen mamman vieressä, joka ei ollut puhunut suomea varmaan vuosikymmeneen, ja pullautti kaikki vuotensa, sukulaisensa ja sairautensa tärykalvoilleni, oli hauskaa ja niin liikaa, että olisin tarvinnut toisen loman)

Myös jokainen muu kohta listalta on täysin tuttu.

Vaikka en labeleita kaipaa, on silti ihan kiva tietää, että tämä on ihan normaalia.

 

marimekko-16

marimekko-12

marimekko-4

Marimekko knit & beanie
Tiger of Sweden coat
Nike shoes
H&M training pants



Katseeni on kääntynyt pattereihin

bedroom-2

 

Meidän elämä kotona tapahtuu jälleen myös olohuoneessa, kun uusi TV-taso ja TV on  viimein paikallaan. Tapanani on keskittää vimmani kulloinkin yhden sisustusajatuksen kimppuun, ja kääntää huomioni seuraavaan ensimmäisen tultua valmiiksi.

Ei pidä ymmärtää väärin, en sivuuta valmiiksi tulleita asioita. Päinvastoin. Nautin niistä niin paljon, että haluan parannella muitakin kohtia yhtä ihaniksi.

TV-nurkan valmistuttua katseeni siirtyi siis samantien seinän toiselle puolelle, makuuhuoneen nurkkaan. Siinä on toinen telkkari, jota käytettiin, kun olohuone oli poissa pelistä. Nyt se ei ole toiminnassa, eikä ole tarviskaan olla. Viedään se ehkä mökille, mutta juuri nyt sen olisi hyvä kadota makuuhuoneesta kokonaan.

 

bedroom-4

 

Isoin työ nurkassa on patterinsuojuksen rakentaminen. Mielessäni on rulla rottinkia, puisia listoja ja seinien väristä maalia. Ja tietysti pala valkoista marmoria. Patterin päälle ripustan oman tauluni, jolle tilasin juuri ihanat tammiset kehykset.

Puiset kehykset on muuten yksi hotelli St. Georgen sisustusideoista. Kauan onkin jo menty metallisilla kehyksillä kaikkialla. Itse asiassa myös rottinki on St. Georgen tuomisia. En saa tarpeekseni noista hotellihuoneiden maalatuista rottinkisista kiintokalusteista!

 

bedroom-13

bedroom-6

bedroom-10

 

Olohuoneen patteri on samanlainen, ja vielä turkasen paljon isompi. Haluaisin koteloida sen samalla tavalla, mutta tehdään varmaanvain tämä makuuhuoneen nurkka nyt. Katsotaan ensin, mitä siitä tulee. Olohuoneessa sohva peittää patteria jonkin verran, ja ikkunalauta päältä päin. Sen toteutusta pitää siis vielä miettiä.

Tuolla makuuhuoneen nurkassa tuolin taakse olisi suunnitteilla vaalea verho lattiasta kattoon, kisko kokonaan piiloon. Verhon ei tarvitse liikkua mihinkään. Sen tehtävänä olisi vain peittää ja pehmentää seinä. Ja tietysti toimia ihanana taustana unelmieni jalkavalaisimelle, jonka aion nyt vihdoin sopivassa tilaisuudessa hankkia.

Jaahas, tekemistä vaille valmis taas!

 

bedroom-3

bedroom-5



Epämukavuusalueelle ja yli

news-21

 

Pidin perjantaina etäpäivän töissä. Kalenteri oli tyhjä, ja tultiin mökille. Ja oli kirjoittamista. Ja ajattelemista. Menen ensi viikolla käymään taas toisen kansainvälisen organisaatiomme kokouksessa, joissa olen meiltä säännöllisesti mukana. Meidän toimistolta löytyisi paljon parempaakin osaamista juuri näihin substanssialoihin, mutta minä olen silti hakeutunut meiltä tämän asian yhdyshenkilöksi. Kahdesta syystä. Ensinnäkin haluan olla mahdollisimman paljon mukana vanhassa ensirakkaudessani, kansainvälisessä toiminnassa.

Toiseksi, tykkään hypätä pää edellä kaikkeen mahdollisimman tuntemattomaan. Himoitsen sitä. Haluan etsiytyä säännöllisesti epämukavuusalueelleni ja selvittää vasta sitten, osaako sitä sellaisissakin vesissä uida. Olisi varmaan terveellistä joskus tipahtaa sieltä katajaankin, mutta vielä en ole. Ja se vasta saakin himoitsemaan lisää osaamisalueen reunamaita. Kokemus siitä, että helkkari, sitä selviää näköjään ihan mistä vaan, kun on utelias, opettelee ja tekee töitä.

Ensin sellaiset tilanteet kuitenkin vellottavat epäonnistumisen pelossa. Kuten eilen, kun tuijotin läppärin ruutua, kävin välillä puhaltelemassa laiturilla ja miettimässä mihin hittoon sitä tulikaan taas suostuttua.

Suostuin nimittäin taas yhteen puhujapyyntöön Brysselistä. Varsinkin puhujapyyntöihin vastaan oikeastaan poikkeuksetta myöntävästi. Yleensä siksi, että rutiinoituminen on varmin tapa tappaa jännitystä. Ei minua koskaan ole varsinaisesti puhuminen, esiintyminen ja suuni avaaminen sinänsä jännittänyt. Ei silloin, kun tiedän, mistä puhun. Sitä pelkään, etten tiedä tarpeeksi siitä, mistä puhun. Osaanko vastata kysymyksiin, nauravatko nuo, tai onko sanomani kuulijoille ehkä itsestään selvää.

Näissä hommissa kun tilanne on poikkeuksetta se, että kuulijoina on itseä kokeneempia ja fiksumpia sekä puheena olevasta asiasta enemmän tietäviä. Yleensä maan parhaita. Onkin ollut opettelemista sen ymmärtämisessä, että silläkin on merkitystä, mitä minä sanon. Mistä näkökulmasta minä asiaa lähestyn. Mitä viestiä minä tähän keskusteluun ja monimutkaiseen kokonaisuuteen tuon. Ja sen oivaltamisessa, että ei minun tarvitsekaan tietää kaikesta kaikkea. Edes silloin, kun avaan suuni näissä tilaisuuksissa.

Suostuin siis tähänkin pyyntöön lähestulkoon aihetta katsomatta, enkä juuri ajatellut asiaa, ennen kuin nyt oli pakko. Näin käy aina. Viime hetkillä istun siis konkreettisesti tai kuvainnollisesti siellä laiturin nokassa miettimässä, etten minä kyllä tiedä paljoakaan siitä, mitä sosiaalialan sosiaalisesti vastuullisille julkisille hankinnoille pitäisi Eurooppatasolla tehdä.

Ensin on kamalaa, eikä saa tartuttua aiheeseen millään. Kun sen sitten aloittaa, alkaa lukea, opiskella, soitella ja puhua itseä viisaampien, mahdollisimman erilaisten tahojen kanssa, lankakerä lähtee purkautumaan. Tai oikeastaan löytää tarrasta sen pienen kulman, jonka saa raavittua hiirenkorvalle. Ja ihan pian siitä saa jo kokonaan kiinni ja kuva avautuu. Uusi osa-alue solahtaa jonkun jo opitun kylkeen, ja laajentaa ymmärrystä.

Se on se, mihin jää koukkuun. Se on vienyt pisimmälle oikeastaan koko elämässä. Uteliaisuus ja tietty tahto hypätä kiveltä kivelle, koko ajan kauemmas. Sitä voisi tehdä piakkoin lisääkin.

 

news-16

news-9

news-19

news-25

news-31

news-22

news-32

news-15

& Other Stories coat
Zara skirt
Repeat knit
Giuseppe Zanotti boots
Gucci bag
Louis Vuitton necklace




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN