• vuodelle 2019

Vuodelle 2019

rantajaa-11

 

Uudenvuodenlupauksia ei oikein enää tehdä. Lupaus on tietysti tiukka sana, mutta taitekohdassa melkein väkisinkin miettii jotain uutta. En ole koskaan tykännyt uuden vuoden vaihtumisesta, koska inhoan ajan kulumista. Ahdistavinta on kuitenkin vanhan jättäminen taakse, ei niinkään uuden kohtaaminen. Tällä kertaa on erityisen jotenkin uusi olo. Sellaisella tavallisella tavalla. Rauhallisella. Ei isoa uutta, mutta uusin mielin. Lupauksiakin, tavoitteita, joihin sitoutua. Niin hyvä fiilis siis tälle vuodelle.

 

rantajaa-16

rantajaa-8

rantajaa-7

rantajaa-20

rantajaa-10

 

Mökki olisi tavoitteena saada asumiskuntoon tämän vuoden aikana. Se vaatii aikaa, hermoja ja rahaa (graah..!). Kunpa saisi viettää siellä tämän vuoden vaihtumisen seuraavaan, ja sitä ennen joulun.

On alkanut myös tyyni vaihe arjessa, ah. Haluan siis panostaa arkeen, ihan tavalliseen elämään. Ei ulkopuolisia projekteja viime vuoden tapaan, ei liikaa vapaille sovittuja menoja.

Kuria kaipaan. Moneenkin asiaan. Liittyy juurikin arkeen. Olen aikamoinen hedonisti, ja nopea nautiskelu kaikessa on mennyt viime vuosina kurilla saavutettujen pidemmän tähtäimen tavoitteiden edelle. Kurinalaisuutta on siis nyt tultava arkeen: unen määrään, terveelliseen syömiseen ja liikkumiseen ja rahankäyttöön. Eivät ne ole mulle uusia asioita, olen ennenkin elänyt niiden mukaisesti. Asiat on vain vähän lähteneet lapasesta. Ainakin viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Pitää mennä nukkumaan viimeistään kymmenen maissa. Kaikkein parhaiten olen voinut, kun olen mennyt nukkumaan yhdeksän – puoli kymmenen aikaan ja herännyt ennen kuutta lyhyen aamulenkin kautta töihin. Ah, ihan ihan parasta! Sen olon haluan takaisin. (Nimim. kello on 22:10 tätä julkaistessani juuri nyt…)

Pitää alkaa syömään terveellisemmin ja liikkumaan säännöllisesti, enemmän ja kuormittavammin. Alkuun sysäävä projekti ammattilaisen kanssa onkin jo alkanut, jes! Ei tämäkään vierasta ole, kyllä minä tavallaan tiedän, mitä pitää tehdä. Mutta tuttu stoori: on niin kivaa syödä epäterveellisiä asioita ja vielä kivempaa tulla vain kotiin kulkematta liikuntaruudun kautta. En ole yksi heistä, joille liikunta täysin luonnollisesti kuuluu elämään. Kuitenkin kaipaan sitä ja pidän siitä, ja voin silloin hyvin. Rytmi ja kuri on vain kadonnut. Otan ne nyt takaisin.

 

rantajaa-2

rantajaa-6

rantajaa-17

rantajaa-13

rantajaa-23

 

Kuri on karannut myös kukkarosta. Rahankäyttöni on sillä tavalla aina luonnollisesti kondiksessa, että ei tulisi mieleenikään ottaa ylimääräisiä vippejä tai vähääkään harkitsemattomia tai liian suuria lainoja, ja laskuni maksan aina ajallaan. Järkevämminkin voisi kuitenkin toimia. Säästän tällä hetkellä käytännössä vain maksamalla erilaisia omistuksia lainoina pois. Hyvä sekin, en viitsi tästä itseäni ihan liikaa ruoskia. Jäljelle jäävän käytän kuluvien menojen lisäksi käytännössä kokonaan viihteeseen. Viime aikoina sisustukseen ja matkoihin, sitä ennen enemmän vaikkapa vaatteisiin. Pienen osan olen jo vuosien ajan kuukausittain lahjoittanut kahteen hyväntekeväisyyskohteeseen.

Siinä tosin olen jo onnistunut, että rahani kuluu nykyään todella harkittuihin asioihin. Hankintojen määrä on romahtanut vaikkapa vaatteiden suhteen, mutta laatu on paljon parempaa. Tämä on tapahtunut melko itsestään muutaman viime vuoden aikana, ja olen siitä todella iloinen. Tilalle on tullut oikeasti harkittuja, vuodesta toiseen kestäviä ja tykättyjä asioita. Ne taas maksavat enemmän, enkä aina mieti kuitenkaan rahankäyttöni kannalta asiaa loppuun asti joka kuukausi. Myös koteihin on viime vuoden aikana mennyt tuhottomasti rahaa. Onneksi se stressi on poissa!

Arjen syömistä pitäisi ratkoa järkevämmin. Liittyy paitsi rahankäyttöön, myös terveellisyyteen. Ei käydä kovinkaan paljon ulkona syömässä, eikä tilata ruokaa kotiin, mutta käyn pahimmillaan kaksi kertaa päivässä (kalliissa ja pienessä) ruokakaupassa, nälkäisenä, miettimättä tarkemmin, mitä ostan. Arkea helpottaisi aika paljon, jos ruokaa olisi joskus valmiina kaapissakin, ja sitä olisi mietitty edes vähän terveelliseltä pohjalta ja tehty kokonaan itse. Ei sekään vaikeaa ole, mutta tiedätte jo: olen lipsunut ja pahasti. Iloita voi siitä, että todella hyvällä polulla nyt vuoden kolmannella viikolla mennään, jes!

Vaikka kaikki edellä oleva tuokin sitä pitkän tähtäimen iloa ja hyvinvointia, tuntuu kuri tietenkin alkuun vähän kurilta. Ei pelkästään kivalta. Sen vastapainoksi aion tänä vuonna edelleen myös nautiskella ihan täysillä – eritoten fiilistelemällä kaikkea. Ensin kevätlomaa Yhdysvalloissa, jostain kevätbileistä tupareiden merkeissä ja pitkästä kesästä mökillä (tänä vuonna matkustaminen kesällä saa jäädä, keskitytään mökkiin). Aiotaan myös toteuttaa ainakin äidin kanssa vuosia haaveena ollut lyhyt reissu New Yorkiin meidän molempien synttärikuukautena, joulukuussa.

Olen tästä vuodesta enemmän innoissani kuin mistään aikaisemmasta. Kaikki tuntuu parhaillaan jotenkin tasapainoiselta ympärillä. Ah, vaihteeksi! Kunpa olisimme vain kaikki terveinä tänä vuonna <3

 

rantajaa-15

rantajaa-21

rantajaa-3

rantajaa-14

rantajaa-4



Mökki valmiiksi tänä vuonna?

mokillaloppiaisena-6

 

Tultiin täksi viikonlopuksi katsomaan, veikö Aapeli koko torpan. Ei, mutta laiturista puolet. No, annettiin olla. Tehtiin sen sijaan väliseiniä. Muuten täällä kuluisi jokainen viikonloppu laituria korjatessa. Joka talviviikon jäljiltä se on jollain tavalla palasina kuitenkin.

Rakensivat sen sijaan väliseiniä. Niitä ei kyllä näy näissä kuvissa vielä, koska niiden aihiot nousivat tämän jälkeen noin kahdessa tunnissa. Nämä on niitä parhaita tilanteita rakentamisessa: kuukausia, jopa vuosi on junnattu samannäköisissä vaiheissa, joissa mitään uutta ei päälle päin näy. Sitten yhtäkkiä, jotain nousee. Ja muuttaa koko näyn sisällä. Niin kiehtovaa, niin palkitsevaa.

Minä villoitin sen verran kuin villaa riitti. Minusta se on kivaa hommaa, mutta nuo rakentajat inhoaa. Lasipölyä silmät suut täynnä joo, mutta palapelin rakentamisessa on jotain kauhean meditatiivista.

 

mokillaloppiaisena-3

mokillaloppiaisena

mokillaloppiaisena-8

mokillaloppiaisena-2

 

Uudenvuodensaunassa juteltiin tehdä mökki tänä vuonna valmiiksi. Valmis tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että siellä voi majoittua joka kerta, kun tänne tulee. Siis oikeastaan aika valmista: keittiö, kylpyhuone ja vesi ovat silloin pakollisia. Terassi tai mikään viimeistely ei kuulu vielä siihen. Suuri haave on viettää tämän vuoden joulu täällä, molempien perheiden kanssa. Jos se ei tapahdu, sitten se ei tapahdu. Se on erona viime vuoden projekteihin. Mikään ei riipu siitä, tuleeko mökki valmiiksi vai ei. Eikä ainakaan siitä, milloin.

Kuitenkin ajatus siis on tänä vuonna kääntää katse tänne. Helsingissä ei (toivottavasti) tule olemaan tänä vuonna mitään ylimääräistä – vain valmis, ihana koti, normaalit työt ja harrastukset. Siellä mikään extra ei enää vie energiaa. Siispä viikonloput ja vapaat vietettäisiin pääosin jälleen täällä. Kaikki muu olisi poikkeusta. Aina välillä ainakin minun pitää myös katsoa viikonloppuja ja vapaita myös hengähtää.

Ollaan juteltu tästä paljon: tänne tulo tässä rakennusvaiheessa on tyystin eri asia Mr:lle kuin minulle. Hän rakastaa rakentamista. Kun bussi sunnuntai-iltana saapuu Kamppiin, polttelee jo päästä takaisin. Suunnittelee rautakauppalistaa, seuraavia vaiheita ja soittelee isänsä kanssa koko viikon, sitten sinkoaa ihan viivana takaisin johonkin kulkupeliin, joka vie saaristoon. Rakentaminen on hänelle rentoutumista. Ei hän oikein mistään näistä rempoista ole huolta kantanut, mutta tämä varsinkin on ihan eri sfääreissä. Pilvissä, suorastaan. Miettii, miten ollenkaan onnistuu rentoutumaan sitten, kun tämä on valmis. Minun puolestani saa rakennella lopulle tontille huvikseen sitten mitä haluaa 🙂

Minulle taas rakentaminen ei ole luontaista rentoutumista, eh. Kyllä minä siitäkin pidän, etenkin täällä meidän omissa projekteissa. Mutta kaipaan lepoakin. Sitäkin täällä on, varsinkin kahdestaan, mutta kuukausia, vuosia jatkuva jokaviikonloppuinen työnteko ei ole minulle tapa palautua. Olen myös kärsimätön ja lyhytpinnainen. Vaikka tiedänkin, että deadlinea ei ole, välillä minua tuskastuttaa ja raivostuttaa nähdä se, miten hitaasti omin käsin viikonloppuisin tehty talo voi nousta. Tehdään matkat parhaillaan bussi-juna-kuorma-auto-yhdistelmällä, joka vie aikaa ja hermoja sekin. Talvipäivät pimenee pikaisesti. Aikaa rakentamiselle on kahdeksisen tuntia lauantaina, muutama tunti sunnuntaina. Siihen nähden useamman tunnin matkanteko kahdella välineellä per suunta on tuskainen yhtälö. Tuloksen ja vaivan suhde on olematon. Arvaatte varmaan: Mr:ä se ei juurikaan vaivaa.

Tiedän, että tilanne on väliaikainen. Matkanteko tulee tuntumaan lomalta taas, kun mökki on valmis, ja tullaan tänne vain sitä varten, miksi se on rakennettu: rentoutumaan. Tiedän sen siitä, että yli kymmenen vuoden ajan ennen kuin ostettiin läheltä tämä oma mökkitontti, lomailtiin jo täällä appivanhempien mökillä. Mökille tulo oli aina ihanaa, ja jo matka lepoa.

 

mokillaloppiaisena-5

mokillaloppiaisena-10

mokillaloppiaisena-11

 

Toisaalta tämä kaikki on ollut räjähtelevälle ja sinkoilevalle itselleni tärkeä koulu kärsivällisyydestä. Mr. sanoo usein, ettei voi uskoa, miten en ole kertaakaan marissut siitä, miksei talo ole jo valmis. Tai tänne uppoavasta järkyttävästä rahanmenosta, joka on ylimääräistä kaikille pakollisille elämismenoille. En olekaan – tämä on koko elämämme suurin unelma. Siksi taistelenkin usein tämän itsekkyyteni kanssa. Miksi tämä tuntuu minusta välillä niin raskaalta, miksi en nauti rakentamisesta, miksi en ole iloisin mielin valmis tekemään kaikkea sitä, mitä tämä vaatii. Kaikkea sitä, mitä tuo loputtoman ahkera ja kunnianhimoinen mies hymy kasvoillaan vuodesta toiseen tekee. Jos ja kun tämä kerran on suurin unelmamme, pitäisihän minun haluta olla täällä koko ajan, piittaamatta mistään. Pitäisihän minun olla alituiseen valittamatta ja kyetä katsomaan hetkellisen epämukavuuden yli. Tämän asian suhteen teen töitä, ja pyrin kasvattamaan itseäni tänä vuonna.

Tiedän silti senkin, että eri asiat tuovat eri ihmisille hyvinvointia. Erilaisille mielenlaaduille mielekkyyttä ja tasapainoa rakentavat erilaiset asiat. Hitto, me ihmiset yksinkertaisesti pidämme erilaisista asioista. 

Näiden asioiden välille yritän rakentaa parempaa siltaa tänä vuonna. Ei ole vain “mutta”, on myös “ja”, kuten lempikirjoittajani Eeva Kolu kirjoittaa tässä upeassa tekstissään. Pointti on siinä, että tunteiden ja kokemusten on sallittua olla olemassa yhtä aikaa. Tämä on joskus vähän raskasta. Ja yhtä aikaa ihanaa.

Tämä oli superhyvä viikonloppu täällä. Tällä ne kalliot odottivat, talo rauhassa. Mieli on levollisin mielin kiinnitetty tähän tämän vuoden tavoitteeseen.

 

mokillaloppiaisena-9

 



Pitkä vuosi 2018, olit sittenkin mieletön

islandinthewinter-10

 

En aikonut kirjoittaa kuluneesta vuodesta alkuun mitään. Ei mistään syystä, ei vain ollut sellainen tarve. Vietettiin eilistä uudenvuoden juhlaa kaksistaan kotona, saunottiin talon katolla pitkän kaavan mukaan, sammutettiin valot, avattiin skumppa ja juteltiin pitkään. Tultiin alas ja tehtiin hyvää ruokaa, vähän juhlavammin sitäkin. Aioin laittaa jotakin uudenvuoden ajatusta someen, kun hoksasin instagramin instastoorien arkistot. Kuulin tästä ehkä jo kesällä, mutta en ollut muistanut koko asiaa. Ajattelen itsekin, että stoorit katoaa kuitenkin vuorokauden kuluttua, ja ovat poissa forever. Olikin siis huisi matka, kun rullattiin vuosi ihan alkuunsa, ja katsottiin kaikki stoorit läpi. Siinä meni niin pitkään, että tuli kiire liukastella takaisin kattoterassille vaihtamaan itse vuotta.

 

mokkiasu-16

mokkiasu-13

 

Stooreissa näkyi toisenlainen vuosi, kuin muistan. Ja toisaalta ihan samanlainen. Valokuvat on usein niin suunniteltuja, että niistä katoaa muisto ympäriltä. Stooritkin ovat harkittuja – en ole ollenkaan niin rentoreetta niiden kanssa, kuin monet ovat. Silti putkeen katsottuna ne ryöpsäyttivät silmille täysinä ja kokonaisina kaikki ne kokemukset, joita viime vuonna elettiin. On edes kummallista puhua kaikesta siitä menneenä. Asiat ovat niin lähellä, että ne ovat läsnä. Eivät vielä takana.

Ehkä olen aina nähnyt sen niin: nykyhetki on kuin pieni kehä, ehkä ympyrä, jonka sisälle mahtuu lähimenneisyys ja kalenterin näyttämä tulevaisuus. Jos kiinnittyisi vain tähän täsmälliseen nykyhetkeen, ja kaikki muu olisi historiaa tai abstraktia tulevaa, ei ehtisi muuta kuin laskea sekunteja. Nyt on tämä hetki, nyt on tämä hetki, nyt se meni, nyt se meni, sekunti, toinen, kolmas… Kamala ajatus.

Minä näen nykyhetken tuollaisena ympyränä. Mennyt vuosi on sen sisällä aina, tällä kertaa erityisen vahvasti. Ehkä siksi, että se ei ollut ketju irrallisia tapahtumia. Se oli pitkiä jatkumoita, jotka toivat tähän vuoden vaihteeseen, raskaskin taakka mentaalista matkaa, jonka sumu on muuttumassa kirkkaaksi jälleen.

Mr. sanoi lokakuun stoorien kohdalla sen, mitä itsekin ajattelin: hengästyttää. Pakko pitää tauko. Onneksi silloin vuosi oli vaihtumassa, ja kavuttiin viideksi minuutiksi sinne kattoterassille. Siellä satoi kämmenenkokoisia räntälämpäreitä päin näköä ylhäältä ja alhaalta ja sivuilta. Palattiin alas pakollisten jälkeen, katsottiin stoorit loppuun ja nukahdettiin.

 

watertower-3

 

Stoorit, meidän vuosi, hengästytti siis.

Vuosi oli pitkä. Oikeastaan tunnen sen kestäneen 15 kuukautta, ehkä puolitoista vuotta. Syksystä 2017 alkoi pyörremyrsky, jonka ohjaksissa toisinaan olimme, toisinaan emme. Osaksi laitettiin siihen lisää kierroksia ihan itse, osaksi sinne heitettiin rojua ulkopuolelta. Tämän vuoden päältä katsottuna näyttää kuitenkin siltä, että käännettiin joka ikinen kura kullaksi. Tekee mieli tanssia niiden kuoppien päällä, joita meille kaivettiin, kääntää selkä ja jatkaa matkaa. Ja täsmälleen niin me tehdään.

No, aika pitkä prologi. Mitä sitten tapahtui. Syksyllä 2017 tipahteli siis pommeja. Saatiin kuulla, että putkiremontti alkaa talossamme ennakoitua aiemmin, ja käänteisessä järjestyksessä, eli 1.1.2018 meidän rapustamme. Hetki panikoitiin, kunnes menin ehdottamaan, että yritetään ostaa yksiö, remontoida se itsellemme evakkoasunnoksi ennen vuodenvaihdetta ja myydä se putkiremontin jälkeen kesällä 2018. Mr. tuijotti minua ehkä kolme sekuntia, päätteli sitten, että jos meistä kahdesta minä tuollaista päästän suustani, asia on syytä toimittaa toteen pikavauhtia ennen kuin pyörrän sanani. Ei tosin ollut aikomustakaan.

Etsittiin asuntoa vimmaisesti kaksi viikkoa, kunnes löydettiin sopiva. Kilpailtiin siitä verisesti, ja voitettiin. Minun hermoilleni tällainen ei sovi. Ne olivat riekaleina. Itse remonttiin ryhdyttiin, kun balanssiamme oli keikutettu muutoinkin. Tehtiin remonttia töiden jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin, huudettiin, riideltiin ja itkettiin, halattiin kuitenkin enemmän. Vuodenvaihde läheni, Kampin kotia piti pakata, Töölön yksiö saada meille valmiiksi. Muistan itsenäisyyspäivän, jolloin pakotin meidät pitämään puoli päivää vapaata. Ostin liput oopperaan ja otin meistä eteisessä kuvan. Näytetään haudasta nousseilta.

 

temporaryhome-3

remppa-7

pinkdressp

Itsenäisyyspäivänä 2017 Oopperassa

 

remppa-6

newapt

newapt-5

newapt2-7

 

Samaan aikaan Mr:n töissä ja perheessä oli suuria huolia. Ei ollut aikaa paneutua mihinkään murheeseen, oli vain painettava niiden läpi ja ohi. Ymmärsin, että työ on parasta lääkettä. Joutilaisuus se on helvettiä. Se tuli todettua sitten myöhemmin, vuoden 2018 aikana. Mutta siitä emme vielä tienneet mitään.

Olin aika uupunut, mutta en ajatellut sitä. Ajattelin, että vuodenvaihteessa kaikki normalisoituu, kun päästään aloillemme Töölöön ja elämään normaalia elämää. Käymään töissä, liikkumaan ja syömään hyvin. Niin ei käynyt. Mr:n töissä elämä alkoi käydä mahdottomaksi, ja helmikuulla valvoimme yhden yön tehden murskaavia päätöksiä. Tunteita oli tuhat, ratkaisut kuitenkin kirkkaita.

Samaan aikaan ajauduin itse mielenkiintoiseen rekrytointiprosessiin. En arvannut sitä, en etsinyt sitä, mutta olin äärimmäisen kiehtoutunut siitä. Mikään ei työntänyt nykyisestä työstäni pois, mutta moni asia veti kohti tätä toista. En kuitenkaan koskaan lähde leikkimään tällaisilla asioilla. Lähden päätyyn asti tai en ollenkaan. Keskustelin asiasta läheisteni kanssa monelta kantilta, ja päätin yrittää päästä sinne päätyyn. Tilannetta kesti viikkoja ja viikkoja, etenin ja etenin, jännitin ja jännitin. Tiesin, että kumpikin ratkaisu olisi hyvä. Jäin hopealle.

Potkin pettymystäni hetken aikaa, kunnes muistin, että tämä oli hyvä näinkin. Erinomaista, oikeastaan. Tiedän nyt, että päätös oli puoliksi karman, sillä voi olla, että kaikessa siinä, mitä elämässä muuten oli meneillään, en olisi ollut parhaimmillani uudessa, vaativassa tehtävässä. Kun kaikki muu pyöri, vain työ oli arjessani tuttu ja pysyvä. Se oli vakaata, mielekästä ja siinä oli hyvä olla. Kaiken lisäksi sain kokemuksesta mielettömän rikkauden. Kaikki näin sanovat – prosesseista oppii ja blaa blaa. Mutta tässä tosiaan kävi niin. Kävin syvällä pohdinnoissani urani tulevaisuudesta, enkä olisi siihen varmaan osannut ryhtyä ilman tätä. Olen siitä kiitollinen.

 

islandinthewinter-18

Mökki joutui väistymään kaiken tieltä lähes koko vuodeksi. Tässä loppiaisena sitä emme vielä tienneet. Se näyttää tästä kuvakulmasta täsmälleen samalta tänäkin loppiaisena, vuoden kuluttua kuvan ottamisesta. 

 

islandinthewinter

outfitjan-6

Alkuvuonna saimme kummipojan. Hänen ristiäispäivänsä oli kaunis ja talvinen – kuten koko kevättalven 2018 muistan. 

 

outfitlilacs-12

details-2

storage-2

outfitemmas-15

outfitweekend-8

IMG_6099

pakkaspäivä-3

pakkaspäivä-10

pakkaspäivä-16

 

Puolta vuodestamme väritti Töölö. Väliaikaisesta tuli valtavan tärkeää, rauhallinen pikkukämppämme meren äärellä pelasti ja puhdisti. Siellä oli ihanaa, siellä oli valoisaa ja iloista. Kuukaudet kuluivat äärimmäisen nopeasti. Talvi oli upea: jää kantoi Helsingin rannoilta saariin, ja aurinko paistoi. Ne päivät jäivät mieleen.

Kohtalo ei antanut meidän kuitenkaan vetää henkeä, sillä yksi lehti kääntyi taas maaliskuussa. Löysimme sattumalta kokonaan uuden kodin. Rakastuimme täysillä, tiesimme mistä on kyse, eikä taustatöitä tarvinnut tehdä. Prosessi oli kuitenkin raskas, sitä vähän täällä avasinkin. Kuten jo tiedättekin, en kestä tällaisia jännittäviä asioita kovin helposti. Samaan aikaan matkattiin pitkäksi viikonlopuksi Berliiniin, jossa mulla oli työmenoja, ja viikonloppu vietettiin lomaillen. Kaupunki oli jääkylmä ja luotaantyöntävä, meitä kalvoi asunnon tilanne, mutta matka oli silti hyvä ja läheinen.

Päätettiin myös lähteä levähtämään Thaimaahan, vaikka olisi oikeastaan ollut järkevämpää jäädä kotiin. Saatiin kuitenkin matka edullisesti edellisen vuoden lentokämmien jälkeen, eikä reissu olisi voinut oikeampaan aikaan tulla. Se oli totaalilomaa, hiljaisessa pikkupaikassa, lämmössä ja oleilussa. Oli edes hetki aikaa miettiä ja olla. Tehdä sitä ajatustyötä, joka kotona polkeutui pakollisten alle. Se oli liian lyhyt aika, tiesin sen jo. Se oli silti hyvä. Palattiin kotona pyörremyrskyyn, joka oli ennallaan.

Edellisjoulun deittiboksi-ideani osoittautui jackpotiksi tänä hullunmyllyn vuonna. Keskityttiin toisiimme paljon. Thaimaan ja Berliinin matkat olivat niistä hetkistä tärkeimpiä.

 

outfitberlin-9  betoniberliini-13

betoniberliini-20

betoniberliini-19

firstday-6

beach-8

beach-12

beach-5

bangkok-11

 

Raha-asiatkaan ei uuden asunnon vuoksi olleet ihan helppoja: hetken aikaa meillä olisi kolme kallista asuntoa Helsingin keskustassa. Asia kuitenkin järjestyi. Omituista kyllä, rahasta stressaan yleensä vähiten. Ne asiat koen jotenkin teknisinä, joista tunteet voi pitää erossa. Tiedän, että se on etuoikeus.

Alkoi taas remontti. Tällä välin, alkuvuodesta ja vuodenvaihteessa Mr:n sijoitusasunnoissa oli käynyt tavallista suurempia ongelmia, vesivahinkoja ja kadonneita vuokralaisia.. Niiden hoitaminen maksoi paljon rahaa ja vielä enemmän hermoja. Kaiken keskellä uuden kodin remonttiin lähdettiin silti ilolla. Se tuli sittenkin täsmälleen oikeaan aikaan.

Vappu oli kylmä ja sateinen, olin taas kipeänä. Olin koko vuoden aikana niin paljon kipeänä, ettei se ole enää ok. En pitänyt itsestäni huolta. En jaksanut. En ole se, jolle liikunta ja terveellinen syöminen ovat vaistomainen keino selviytyä. Minä itkeskelen paljon mieluummin sohvannurkassa suklaan kanssa. Vappu on silti ihana muisto. Vanhempani tulivat katsomaan Helsingin juhlaa, käytiin syömässä hyvin ja vietettiin hyvä hetki yhdessä.

Kevät oli hyvä, kesää kohti tultaessa stressi taas kasvoi. Putkiremontti Kampissa eteni hitaasti ja vaivalloisesti. Eteen tuli jatkuvasti pelkkiä ongelmia, silkkaa tappelua. Tuntui kuin olisi yrittänyt silittää siiliä vastakarvaan, ja kuin armeija olisi asettunut poikkiteloin kaikessa kommunikoinnissa. Rintamassa oli taloyhtiö, isännöitsijä, urakoitsijat – kaikki nitistämässä kilpaa osakkeenomistajia peukalonsa alle.

Työn jälki oli lopulta hirveää. Pään kokoisia reikiä ikkunan puitteissa, koloja parketissa, saumaamattomia reikiä siellä sun täällä, sauna kokonaan tekemättä. Samaan aikaan ei voitu kertoa, että ollaan aikeissa myydä asunto, sillä isännöitsijä, josta olisi hyvin vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa, olisi taatusti käskenyt urakoitsijoita laittamaan pillit pussin meidän asuntomme kohdalla. Tasapainoilimme siis urakan hoputtamisen kanssa, ja lopulta työ oli pakko tehdä valmiiksi itse. Meidän oli pakko saada myynti-ilmoitus ulos, jotta saisimme maksettua uudesta kodista viimeisen erän, ja kesä läheni. Heinäkuu ei ole hyvää myyntiaikaa.

Tämä ei ollut edes suurin stressimme. Samaan aikaan oli saatava uuden kodin remontti edes muuttovalmiiksi, sillä Töölö oli saatava luovutettua heinäkuun ensimmäiseen päivään mennessä. Se tiesi remontteja, muuttoja ja pakkaamista minuuttiaikataululla. Kurkkua ja sydäntä kuristi monta viikkoa juhannuksen aikaan. Juhannus ystävien kanssa saaristossa oli hauska ja rentouttava, kuten aina. Minä vain tuskin olin kovin rentouttavaa seuraa. En tuppaa pääsemään viulunkielestä kovin notkeaksi, kun mieltä painaa pahasti. Olin myös monta viikkoa pahassa flunssassa, taas.

 

keittioremppa-6

keittioremppa-2

Uuden kodin remonttia

 

mokilla-18

Mökillä välillä

 

toolovuokra-2

toolovuokra-11

Kuvia Töölön yksiön vuokrausilmoituksesta

 

toolovuokra-31

 

Valvoin öitä ja mietin, miten tästä kaikesta selvitään. Tehtiin kaikki mitä voitiin, panostettiin Kamppiin ja heitettiin vain kamat pahempia pakkaamatta Töölöstä pahvilaatikoihin. Kunhan Kamppi kiiltäisi myynti-ilmoituksessa ja kamat olisivat poissa Töölöstä 1.7. mennessä, kaikki olisi hyvin. Niin kävi. Se vaati veronsa uudessa kodissa, jota rakennettiin koko pitkä syksy. Saatiin Kamppi ennätysajassa ja tosi hyvässä hinnassa pois käsistämme ja iso huoli poistui.

Elämää mittasuhteisiin asetti myös menetys lähipiirissämme. Eräs ikäisemme ystävämme ystävä, joka oli ollut kanssamme viettämässä juhannusta saarillamme, menehtyi äkillisesti vain kuukauden kuluttua juhannuksesta.

Kun muuttokuorma oli sisällä uudessa kodissa, ulkona kaunein kesä ja sänky oli juuri ja juuri kasattu, nukahdin iltapäivällä kuumehorrokseen katsoen avoimista pihan ovista helteeseen: miten tällainen onni voikaan olla. Tämä siunattu, ihana paikka. Me tehtiin se. 

Kesä oli ihana, aivan ihana. Kuuma ja kaunis. Kattoterassimme oli meidän privaattikäytössä monissa pippaloissa, koko kaupunki myös. Päivät ei tuntuneet päättyvän koskaan, työ hellitti kaikin tavoin. Ihan oikea lomakin alkoi. Vietettiin siitä osa mökillä, osa kaupungista ja uudesta kodista nauttien, osa Toscanassa uudella vuokratalolla minun perheeni kanssa. Mökillä oli kesien kesä. Tutut eivät saaneet kutsua tänä vuonna, sillä en sietänyt mitään häiriöitä vapaa-aikaani. Oli pakko olla tyystin yksin. Tyly päätös, mutta uskon, että kaikki läheisemme ymmärsivät. Tämäkin asia toistuu muuten vuoden mittaan: vapaa-ajan vaadin täysin vapaaksi.

Haave kesälomasta kotona oli ollut olemassa jo pitkään, ja vihdoin päästiin toteuttamaan se. Mökkiraksa oli jäänyt seisahduksiin lähes koko vuodeksi, mutta kaipasin silti levähdystä siitäkin. Uusi koti oli myös niin ihana, etten malttanut lähteä sieltä mökinkään vuoksi pois. Mr. onneksi ymmärsi. Kämppä oli kuin pätsi, mutta se ei haitannut. Niin onnellisia hetkiä Kaivopuiston rannoilla, Hernesaaren Kaija Koon keikalla ystävän kanssa, Punavuoren kaduilla keskellä yötä..

Toscana oli myös silkkaa lomaa. En halunnut sinne mitään ylimääräistä, ja se onneksi toteutui. Cortona uutena kaupunkina oli mieletön. Se historia ja pistävän satuttava kauneus oli jotain käsittämätöntä. Nautittiin niin.

 

kaivaripiknik

terassilla-10

terassilla

lauantai-7

grainnew-2

grainnew

juhannus-12

juhannus-2

Processed with VSCO with a4 preset

outfitvacay-9

kuulumisia-6

kuulumisia-5

kuulumisia-2

saaressa-22

saaressa-7

saaressa-6

cortonafirstgrain

cortona-3

toscanaprimi-8

cortonajazzframe

altaalla-10

altaalla-18

 

Kun kesä päättyi ja arki alkoi, alkuvuoden murheet jysähtivät uudelleen mieleen, ja hetkittäin oli raskasta, etenkin Mr:llä. Hautasin omia pelkojani ja yritin tukea häntä kaikin osaamini tavoin. Asiat eivät kuitenkaan tule kello kaulassa, ja jo yhtäkkiä  moni asia olikin jo toisin. Taakkaa tipahteli harteilta, ja valo alkoi lisääntyä. Samaan aikaan minä aloin oireilla. Huolet olivat kaikonneet yhtäkkiä kaikki, mutta minä vain väsyin. Ehkä reaktio on sama, kuin lomalaisella sairastaessa: kun aikaa on, flunssa iskee. Myös työtahtini kiihtyi syksyllä aika kovaksi. En kuitenkaan sanoisi, että se yksin aiheutti sitä uupumusta, mihin ajauduin. En käyttäisi mitään lääketieteellistä termiä, mutta olin tosi väsynyt. Päänsäryt palasivat, yhtenä iltana jopa ensihoitajat kävivät tarkistamassa tilanteen, kun tunsin toispuoleista tunnottomuutta.

Kodista tuli entistä tärkeämpi. Samaa olin aistinut keväällä Thaimaassa: tarvitsen lisää lepoa, pari päivää ei riitä. Sain raivokohtauksia, jos viikonlopuille tuli pienintäkin ohjelmaa. En käsittänyt, miksi lasten synttäreille lähtö, mihin tahansa lähtö vapaapäivänäni oli asia, joka mustasi koko maailmani noina viikkoina. Tajusin siitä sen verran, että muukaan ei auttanut. Minun oli pakko saada vapaani vapaaksi, tai sekoaisin. Kompromisseja oli kuitenkin pakko tehdä, ja usein viikonloput joissakin menoissa kuluivatkin. Kaipasin kotia mielettömästi, haaveilin vapaapäivistä siellä, ja sanoin sen myös Mr:lle: mökin osalta vuosi on jo menetetty, minä en voi lähteä sinne enää loppuvuoden kaikkina viikonloppuina. Sen on odotettava. Hän seisoi rinnallani järkähtämättä, kuten aina.

Syksyllä sain hirveästi iloa uuden kodin sisustamisesta. Tein sitä suorastaan vimmaisesti. Käytin aikani googlaillen, pinnaillen, etsien, pohtien ja hankkien. Se oli ihanaa ja antoisaa. (Vähän maanista kylläkin, myönnetään.) Vielä ihanampaa ja antoisampaa on ollut nauttia valmiista lopputuloksesta loppuvuonna.

(Edit: Mr. luki tämän postauksen ja muistutti minun UNOHTANEEN yhden asuntoremontin kokonaan. Kiitti muru, olet oikeassa. Lokakuun ja marraskuun aikana remontoitiin vielä yksi yksiö kokonaisuudessaan. Sitä en onneksi minä ollut kovinkaan paljoa tekemässä, hän yksin…)

 

outfit-5

lokakuu-17

pleats-15

outfitgfs-14

ruska-6

matkalla-3

kirjahylly-3

browns-2

lokakuu-10

mh3-3

mokkilokakuu-7

mokkilokakuu-12

mokkilokakuu-2

peilioh-11

carolina

itsenaisuuspaiva-3

itsenaisuuspaiva-17

outfit

joulukotona-8

joulukotona-6

 

Joulukuu, tämä joulun aika salli kotona olon, jota olin kesän jälkeen kaivannut koko ajan kipeämmin. Syksyn ylityösaldoni sallivat myös ruhtinaallisen loman näinä pyhinä, ja voimani tuntuvat vähän palanneen. Joulun rauha ja taika teki hyvää, koti ja yhdessäolo teki enemmän kuin hyvää.

Vasta nyt tämä puolitoistavuotinen vuosi on todella päättynyt. Jatketaan matkaa kaikesta kiitollisena, kaiken voittaneena, kaiken saaneena. Tuntuu niin, niin hyvältä. Usein haikailen menneitä, ahdistun ajan kulusta ja pelkään tuntematonta, joten uusi vuosi ei todellakaan ole mikään lempijuhlani. En oikeastaan usko koskaan iloinneeni vuoden vaihtumisesta. Nyt tämä sivun kääntyminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Suunnitelmat vuodelle ovat selvät, iloiset ja valoisat. Tulevaisuuden pelkokin on pienempi. Ei ole nimittäin kyseessä meidän ensimmäinen rodeo.




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN