• ihan tavallinen mökkiviikonloppu

Kaksi tuntia Roomassa

rome-35

 

Viimekertainen juttuni Roomasta neljä vuotta sitten taisi olla otsikoitu ”24 tunnin häämatka Roomassa”. Pikavisiittejä historian pääkaupunkiin siis, kuten pari viikkoa sitten työmatkalla. Olin tällä kertaa kokouksessa, joka kesti kaksi päivää. Noina päivinä mahdollisuus vapaa-aikaan oli olematon. Lentokoneesta junaan, hotelli päärautatieasema Terminin kulmalla ja kokoukset lounaineen ja kahveineen hotellissa, samalla junalla suoraan kentälle.

Varastin kuitenkin itselleni kaksi omaa tuntia aikaa kaupungissa. Heti kun saavuin, kävin pikaisesti viemässä laukut huoneeseen, ja menin läheiseen ravintolaan lounaalle yksikseni. Sain pöydän puoliksi ulkoa, sää Roomassa oli mitä ihanin +25. Hetki salaattini ja pastani kanssa oli ihana, mutta kaihoisa. Pärjään yksin reissussa hyvin, ja monesti siitä pidänkin. Kuitenkin usein tulee näitä hetkiä, jotka haluaisi jakaa jonkun kanssa.

Pelkäsin, että etenkin Roomassa näin käy. Italia on meidän häiden kotimaa, meidän koko perheen yhteinen lomapaikka jo itse asiassa monen vuoden ajalta. Juuri Terminin asemalta mielessäni on kipeän ihana, ohikiitävän hetken muisto.

Häiden jälkeen perheet jäivät viettämään aikaa maalle Toscanan villaan, me lähdettiin junalla Roomaan. Nähtiin Rooma, kuljeskeltiin vain, treffattiin vielä kaasoni ja kummipoikani perhe Vatikaanissa, olivat tulleet hekin vielä Roomaan häiden jälkeen. Palattiin asemalle, ilma oli lämmin, istuttiin rauta-aidalla odottamassa junan lähtöä, minulla oli hame ja paita valkoista pitsiä, me oltiin menty juuri naimisiin, palaamassa Toscanaan, niin onnellisia.

Muisto on kipeän ihana siksi, että menen joskus lukkoon oikein syvän tunteen kanssa. Se on jotenkin liikaa. Etten koskaan saa kokea sitä uudelleen, että aika kuluu eteenpäin, ja kaikki jää taakse. Tällä kertaa junassa matkalla Fiumicinon lentokentältä Terminille nojasin ikkunaan ja pelkäsin jo valmiiksi sitä, että sen rauta-aidan näkeminen Terminillä on liikaa.

Ja mietin, miten usein on raskasta tuntea niin paljon. Vaikka hyvääkin, se kuluttaa. Se ei aina ole kuplivan iloinen tunne, vaan siinä on säväys liian syvää ja syyllistäkin. Miksi minä saan olla näin onnellinen, joko se kohta viedään pois. Ja tietenkin se viedään, koska kaikki päättyy aikanaan. En kestä sitä ajatusta. Jos liialta syvyydeltä haluaa välttyä, tunnetta on pakko väistää. Sysätä se kokonaan sivuun. Silloin olemukseni lopputulos on kylmempi kuin haluaisin. Kunpa ei olisi koko ajan vain mustassa tai valkoisessa, vaan voisi joskus vain olla.

No mutta selvisin rauta-aidasta ihan hyvin, onneksi lounasaikaakaan ei ollut liikaa, ja kokoukset alkoivat. Sen toisen tunnin otin seuraavana aamuna yöunista. Ohjelma alkoi yhdeksältä, joten heräsin aikaisin ja kävin reilun tunnin lenkillä aamuaurinkoisessa Roomassa kameran kanssa. Hyvä hetki. Hyvä kokouskin, hirveän mielenkiintoista. Kiva puhua italiaa. Ihana käydä Rooman ilmanalassa. Kaikkein ihaninta palata yöllä pimeään kotiin ja pujahtaa peiton alle siellä, minne kuulun.

 

rome-9

romeA-2

rome-14

romeA-3

rome-11

rome-31

rome-21

rome

rome-2

rome-12

romeA

rome-5

romeA-4

rome-7

rome-17

rome-18

rome-36

rome-32

rome-29

rome-26

rome-3

rome-34

rome-30

rome-19



Sunnuntain sisustusobsessio

ligneroset

 

 

Mun Pinterest -kansiossani on jo vuosia ollut pari kolme kuvaa, joihin aina palaan. Yksi niistä on tässä keskellä. Avara vaalea tila vanhassa talossa, kalanruotolattia, koristelistoja, valtavat mustavalkoiset taulut ja erikoinen nojatuoli. Kaikki nämä vuodet olen ajatellut, että tuoli on uniikki löytö, ehkä harvinaista vintagea, ainoa laatuaan. Inspiraationa kuvassa vain, ei sellaista voi oikeasti löytää.

Tänä viikonloppuna, kuten aina kotona ollessani, singoin ajatuksenpalasia sisustuksesta ympäriinsä, ja kehittelin niitä valmiimmaksi. Tuoli alkoi taas kummitella. Löytäisinkö jotakin vastaavaa, mitään jännittävää… Selailin laiskasti Toria, olin nojatuoleissa ehkä sivulla 13… Kunnes samannäköinen tuoli tuli vastaan. Ostetaan -ilmoituksena, nettikuvalla. Ei siis myynnissä. Mutta ostoilmoituksessa tuolilla oli nimi.

Meinasin pudota pepulleni, kun tajusin, että koko tämän ajan olen missannut tämän: tuoli on ranskalaisen Ligne Roset’n valmistama. Sen nimi on Togo. Sitä saa erilaisina paloina ja erilaisilla kankailla. Ja sitä myydään esimerkiksi Mannerheimintiellä Skannossa!

Voitte vain kuvitella millaisiin kiljaisuihin ja loikkaani sänkyyn Mr. heräsi tänä aamuna, kun tajusin tämän. Halusin mennä raapimaan Skannon ovia samantien, mutta se aukeaa vasta maanantaina. Olen muutenkin pohtinut olohuoneen keskeneräisiä kohtia viime aikoina paljon, ja tämä tuntui viimein loksauttavan kaikki palaset paikoilleen. Tuskin pystyn tätä(kään) ihan pian hankkimaan, mutta nyt ainakin tiedän tavoitteen. Jes!

 

 

ligneroset

 

Kuvat Skanno ja Ligne Roset, sekä Pinterest -kansioni



TGIF

greys-10

 

Ai luojan kiitos, että on perjantai. Tai oikeastaan sellainen perjantai, että ei tarvitse lähteä mihinkään. Viikonloppu kun ei oikein nykyisin tunnu viikonlopulta, jos sitä lähtee viettämään mökille. Ah, niin moneen kertaan todetuista syistä. Nyt viikonlopun alku tuntuu siis extraihanalta.

Ja myös siltä, kuin viikonloppuja ei olisi ollut moneen viikkoon. Pari edellistä on kulunut mökkihärdellissä. Sen lisäksi kahta mennyttä viikkoa on tuntunut venyttävän kaksi työmatkaa Eurooppaan. Niin antoisia kuin reissut ovatkin, on ne myös monesta syystä väsyttäviä. Kahden päivän reissun jälkeen loppuosa arkiviikosta tuntuu toiselta kokonaiselta työviikolta. Takana on siis muutaman viikon tuubi pakkaamista, purkamista, tunteja ja tunteja junissa, busseissa, takseissa ja lentokoneissa, paikasta toiseen pärjäämistä, tavaroiden kantamista, minuuttiaikataulua ja hirvittävän paljon ajatustyötä, ymmärtämistä, omaksumista, ja selviytymistä.

Uni on myös jäänyt vähiin kuluneiden kahden viikon aikana, etenkin viime päivien. Nyt viimein ymmärrän myös sen, mitä todella pitkiä päiviä koko elämänsä tehnyt äitini aina sanoo. Kun illalla viimein on tunti tai kaksi aikaa kotona, se menee kuitenkin kaikkeen pakolliseen, kuten syömiseen ja vaikka hampaiden harjaamiseen. Ei siis malta mennä heti nukkumaan, vaan sitä väkisinkin haluaa tehdä kotona vielä jotain ihanaa, kuten vain olla ja katsoa vaikka lempisarjaa. Se tapahtuu sitten yöunien kustannuksella.

Treenien kanssa olen myös joutunut viimeistään tällä viikolla himmaamaan, nyt ei vaan pysty. Tänään ja huomenna olisi kyllä aikaa, mutta jätin treenikamat suosiolla kotiin, koska päässä humisee. Kotiakin on koko ajan ikävä, ja tällaisten reissuviikkojen jäljiltä se on myös kauhean näköinen. Ei käytetä (tai oikeastaan minä en käytä) yhtään sekuntia kodin pitämiseen siistinä silloin kun on pakko selviytyä elämästä muuten.

Kylppärin katastrofaalista tilannetta tänä aamuna katsoessani ajattelin kyllä oikeasti googlaavani siivoojia. Olen kauhean huono ostamaan palveluja, ja typerän sitkeässä elää ajatus, ettei semmoiseen viitsisi tuhlata. Mutta mitä tässä kohta mieluummin tuhlaa – rahaa vai elämänlaatua?

Toisaalta kyllä tykkäänkin tehdä kotona kaikenlaista, kun siihen on aikaa. Myös siivota. Tänään päätin, että aikaa on. Pitkän työillan ja treenien sijaan valitsin tulla vain kotiin. Mitään muuta en juuri nyt tarvitse, enkä mihinkään muuhun halua pystyä.

 

greys-20

greys-14

greys-5

greys-12

greys-18

greys-23

greys-19

greys-7

Lindex knit & skirt
Marimekko coat
Tory Burch shoes
Givenchy bag
Louis Vuitton necklace




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN