• postikortteja habitaresta

Carolina Grunér: Winter in Helsinki

carolina-2

 

Löysin Carolina Grunérin varmastikin toissa vuonna, kun hänen kaunis Katajanokan -kotinsa esiteltiin Glorian kodissa. Jutussa vilahti myös hänen maalaamiaan tauluja, jonkalaisia juuri silloin etsin. Otin häneen yhteyttä ja kävin hakemassa muutaman taulun kokeiltavaksi kotiinkin, mutta tuolloin päädyin Manuela Boscon työhön. Carolinan maalauksissa on kuitenkin jotain tosi vetoavaa, ja jäin seuraamaan hänen tuotantoaan salaa toivoen, että joku hänen töistään vielä meille löytäisi. Uuden kodin hankinnoissa maalausten hinnat katosivat ulottumattomiin. Ihastuinkin siis hänen aktiivisella instagram -tilillään esittelemäänsä uuteen pieneen paperikokoelmaansa.

Kyseessä on sarja öljyvärimaalauksia A3-kokoiselle paperille. Carolina on perheineen ehtinyt muuttaa jo Uuteen-Seelantiin, mutta hän lähettää maalauksiaan edelleen myös Suomeen. Tilasinkin tämän talvisesta Helsingistä eteläisen pallonpuoliskon kesän alla inspiroituneen maalauksen nyt syksyllä, ja se oli kauan kehystettävänä. Viimein saatiin se kotiin. Ah, se on ihana!

Kaikki muutkin tällä erää suunnitellut taulut on nyt seinällä. Olohuoneeseen löysin ruotsalaisesta nettikaupasta upeita grafiikkajulisteita ja keittiöön päätyi minusta ja parhaasta ystävästäni meidän kolmekymppisille maalaamani musta taulu. Aika villi valinta, niistä lisää jossain vaiheessa myöhemmin 🙂

Ainiin, kyseessä ei muuten ole yhteistyöpostaus 🙂

 

carolina-7

carolina

carolina-4

carolina-6

carolina-3

 

Carolina Grunér-Ashcroft: “Winter in Helsinki (and everybody goes to work)” 2018



Kuusi vuoden parasta kirjaa

kirjat-2

 

Ihana sunnuntai <3 Vielä päivä näitä vapaita, jotka on tulleet niin tarpeeseen. Juteltiin juuri eilen siitä, miten kaikki vapaat nykyään kuluu vain aktiiviseen palautumiseen. Eikä oikein riitäkään. Eilen illalla lähdin jälleen päänsäryssä kesken illan kotiin Emmin luota. Tämä ei ole se normaali olotilani, jossa haluan olla. En juurikaan välitä uudenvuodenlupauksista, mutta pahoinvoivalla matkalla kotiin päätin (jälleen), että ensi vuonna arjen täytyy palautua normaaliksi. Normaaliksi vain. Sellaiseksi, josta ei kaipaa koko ajan taukoa. Kyse ei ole yksin työtaakasta, myös suhtautumisestani siihen.

Yksi asia, joka on tuottanut pelkkää iloa ja varmuudella myös lievittänyt stressiä viimeisen reilun vuoden aikana on kirjakerhomme. Se on roihauttanut rakkaan lukemisharrastukseni taas henkiin. Lapsesta saakka olen tykännyt lukea, mutta vasta tämä iloinen porukkamme on saanut tarttumaan kirjoihin sovittujen välilläkin. Olen palannut olotilaan, jossa himoitsen kirjoja, intoilen uusista löydöistä ja löydän itseni vähän väliä siitä itse asiassa epämiellyttävästä tunteesta, kun taivaita järisyttänyt kirja on päättynyt, ja pitäisi jatkaa taas elämää. Vaikka olotila on oikeastaan kauhea, se on myös addiktoivaa ja ihanaa.

Olen myös ensimmäistä kertaa selvästi laajentanut lukemistoani ihan itsestään. En pitänyt ennen lainkaan vaikkapa omaelämäkerroista tai mistään itsetutkiskeluoppaista. En edelleenkään sanoisi, että kyseiset genret ovat niitä, joihin ensimmäisenä tarttuisin, mutta yksittäiset kirjat on olleet niin kiinnostavia, että olen halunnut lukea yhden. Sitten toisen, ja kolmannen. Kunnes huomasin, että yli puolet lukemistani kirjoista tänä vuonna on olleet jonkinlaisia tositarinoita kirjoittajan omasta elämästä tai keveämpiä tai syvempiä neuvoja ja ohjeita elämään.

Tämän vuoden parhaiksi kirjoiksi tunnistan selvästi kuusi kirjaa, joista näissä kuvissa on neljä. Ostan lähes aina kirjat omikseni, joten parhaat myös kiertävät ahkeraan ystävillä lainassa. Kaksi näistä kuudesta on siis parhaillaan sellaisella kiertomatkalla.

Joukosta löytyy myös vuoden paras kirja, jota tällä hetkellä kutsuisin myös parhaaksi lukemakseni kirjaksi koskaan. Olette varmasti huomanneet, että pidän superlatiiveista ja innostun helposti. Kaikki on aina maailman mielettömintä, järjettömän upeaa ja uskomatonta (tai päinvastoin ;)), mutta niin se vain on. Aina sanotaan, ettei mikään voi olla koskaan täysi kymppi tai täydellistä, koska aina on parantamisen varaa.

No hölynpölyä.

Mitä maailmassa olisi, ellei montaakin asiaa, hetkeä, tunnetta tai kokemusta saisi nimetä täydelliseksi? Ne ovat kuitenkin ainutlaatuista, eivätkä siksi verrannollisia keskenään. Jos yksi hetki on täydellinen, myös jokin toinen voi olla. Täydellinen juuri sellaisenaan, upein ja loistavin aina. Minä en siis kiellä superlatiivejani, vaan iloitsen innostuksesta ja tunteesta. Tässä siis vuoden ja maailman ja elämäni paras kirja. Toistaiseksi.

 

Tara Westover:
Opintiellä

 

kirjat-3

 

Tositarina idaholaisesta syvästi mormoniuskovaisen perheen tyttärestä, joka ei ollut koskaan käynyt lääkärissä, koulussa tai muutoinkaan osallistunut yhteiskunnan valtavirran elämään ennen kuin oikeastaan täytti 17. Silloin hän menee ensimmäistä kertaa kouluun 17-vuotiaana, ja jo kymmenen vuoden kuluttua valmistuu tohtoriksi Cambridgen yliopistosta. Kirjaa on mainostettu (jopa sen kannessa) tarinaksi koulutuksen voimasta. Sitäkin se on, mutta vielä paljon syvemmin se liikauttaa sielua jokaisen ihmisen erillisyydestä, ja silti käsittämättömän voimallisista siteistä omiin juuriinsa, joita järjellinen taisto ei koskaan voita kokonaan.

Kirjassa oli syviä sanomia ehkä juuri itsellenikin, mutta se on kirjoitettu universaalin briljantisti. Tarina on ikkuna ikäiseni naisen elämään, lapsuuteen ja olemassaoloon, jossa on heiveröisen, mutta voimallisen samanlaisia ja toisaalta niin räikeän erilaisia säikeitä verrattuna omaani, että se hätkähdyttää. Kirja on ja ei ole kertomus mormoniuskosta, se on ja ei ole kertomus opiskelun avartavuudesta, ennemminkin se on tarina ihmismielestä, sen selittämättömästä minuudesta, jolle ei ole alkuperää, jolle ei löydy selitystä, joka meissä kaikissa vain on. Löydös rauhoitti: voin olla sellainen kuin olen, koska minua on vain yksi. Selitystä ei tarvitse etsiä, muiksi ihmisiksi ei tarvitse muokkautua.

 

Maaret Kallio: 
Lujasti lempeä

 

kirjat-4

 

Maaret Kallion Lujasti lempeä vaikuttaa kaikin puolin juuri sellaiselta kirjalta, jota vastustelisin että yäk mitä siirappia ja kumminkin turhaa, en lue. Jälleen kuitenkin päädyin tämän pariin samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin tämäntyylisten kirjojen tänä vuonna. Että ei ei, en välitä tällaisista ajatuksista yleisesti, mutta juuri tämän ihmisen ajatukset ravistelevat. Olen lukenut hänen kolumnejaan, joista on välittynyt jotakin liikauttavaa lähes joka kerta. Keväällä kaipasin lohtua, ja Maaret tuntui sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa olisin silloin halunnut jutella. Ostin siis hänen kirjansa kokeeksi mukaan Thaimaahan.

Kirja muokkasi kevättäni, ajatuksiani pidemmällekin. Siitä jäi käytännön rauhaa hetkiin, jolloin jokin synkkyys tavoittaa. Olen sellainen, se on luonteessani: se tavoittaa usein. Kirjoituksissani ja puheissani sorrun noloon paatokseen ja ällöttävään dramatiikkaan tuon tuostakin, mutta silti en tykkää sellaisesta muilla. Pelkäsin tämän kirjan olevan täynnä sellaista. Ei ollut. Se vain puhui. Kertoi ja jutteli elämästä, ihmisestä, suoraan ja helposti. Sain kuin sainkin siis jutella Maaritin kanssa tämän kirjan sivuilla, ja olen siitä todella iloinen. Kerroinkin siitä jo vähän Thaimaassa täällä.

Yksi parhaista kirjoistani koskaan. Ensimmäinen kirja, jonka halusin lukea heti uudelleen saatuani sen loppuun. En ole tehnyt sitä vielä, mutta taatusti niin tapahtuu.

 

Maria Veitola: 
Veitola

 

kirjat-5

 

Veitolan kirja teki paljon samaa kuin kaksi edellistä. Tarinoita ja katkelmia hänen omasta elämästään, jotka voi niin helposti nähdä omassaankin. Kirjan rakenne on huikea, oikeastaan se on kolumnikokoelma. Kuitenkin se on niin paljon muutakin. Kokoaminen on tehty niin taitavasti, että sitä on vaikea oikeastaan selittää. Lukukokemus on kuitenkin jollain tavalla lennokas lyhyiden kappaleiden välissä. Kirjan paksuus hämää. Välillä sivuilla on vain muutamia sanoja, jotka kuitenkin jysähtävät kuin pommi. Itkin ja nauroin ja itkin ja nauroin jo ensimmäisillä kymmenillä sivuilla. Pääsin sanomaan asian kerran myös hänelle itselleen, se oli erityisen mukavaa.

 

Ulla Rask: 
Urapukeutujan opas

 

kirjat-6

 

Ystäväni Ullan kirja on kategoriassaan erilainen kuin edelliset. Se ei kerro syvällisiä totuuksia elämästä, mutta takoo muutoin sellaisia oivalluksia pöytään, että lamput syttyvät väkisinkin. Ulla on luonut yksinkertaisen metodin naisten työpukeutumiseen. Sitä noudattamalla arjesta poistuu epämääräistä kuraa, jonka ei koskaan ole pitänyt sinne kuuluakaan. Aikaa turhan äärellä: mitä pukisin tänä aamuna? Kysymys kuulostaa naurettavalta, mutta on todellinen. Se on kuitenkin vain yksi osa kirjaa. Urapukeutujan opas kertoo myös siitä, miksi pukeutuminen on tärkeää. Miten se voi vaikuttaa omaan ajatusmaailmaasi, ja miten se varmuudella vaikuttaa muiden kokemuksiin sinusta, halusitpa tai et. Ihminen toimii siten: arvottaa asioita näköaistillaan. Sitä vastaan ei kannata taistella, vaan ottaa siitä kaikki irti.

Kirjassa on välillä aika kovaakin kieltä, ja yksinkertaistettuja sanontoja. Ne toimivat, auttavat karsimaan turhaa liirumlaarumia. Kirja on todella tiivis ja nopealukuinen. Metodi ei ole vaikea, mutta vaatii pienen ajatustyön. Kirjoitan kirjasta ja oman metodini toteuttamisesta vielä myöhemmin lisää. Viime vuonna jo kirjoittelinkin (mm. täällä, täällätäällä), mutta tuntuu siltä, että haluan tehdä työn uudelleen, nyt kun kirja on viimein ilmestynyt. Urapukeutujalla on myös oma blogi ja instatili. Loistava joululahjavinkki muuten.

 

kirjat

 

Kaksi muuta vuoden parasta kirjaa, jotka eivät kuvissa näy, ovat:

 

Laura Manninen: 
Kaikki anteeksi

Jälleen ikäiseni naisen kertomus oman elämänsä todellisesta katkelmasta. Siitä, miten ihminen voi ajautua hetki hetkeltä, päivä päivältä tilanteeseen, jota vastaan olisi ennen ehdottomasti ollut. Tässä tapauksessa kyse on väkivaltaisesta parisuhteesta, mutta asian voi samaistaa moneen muuhunkin tilanteeseen. Kirja on kertomus polusta siihen, miten mustavalkoiset periaatteet joustaa ja ehdottomuus hämärtyy. Miten jokainen meistä voi olla samassa tilanteessa jollain tavalla ja joskus. Miten omaa tuomitsevuuttaan kannattaa itse asiassa joka kerta miettiä kahdesti. Jälleen nopealukuinen, loistavaa kieltä, pauloissaan pitävä. Kahden viimeisen ominaisuuden tulee minulle upeissa kirjoissa olla olemassa aina.

 

Anthony Doerr: 
Kaikki se valo, jota emme näe

Vihdoin yksi romaani! Siis sepitteellinen tarina, joita lukemistoni ennen tätä vuotta oli sataprosenttisesti. Doerrin kertomus kahden lapsen yhteen kietoutuvista elämistä sodan aikaan on koskettava, monisyinen ja vaikuttava. Sijoittuu aikaan, joka on niin monesta lukemastani ja opinnoistani hyvin tuttu, mutta uudella tavalla. Kuvailee kiihkottomasti ja ilman sitä paatosta, mutta kauniisti valintoja, jotka eivät ole omia, tilanteita, joihin ihminen ajautuu, ja haurasta kauneutta.

 

Nyt pöydälläni odottavat Kari Häkämiehen Vallanjano, Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, Risto Rytin elämäkerta, Marja Kihlströmin uusin ja muutama muu mietityttää. Myös jouluksi olen toivonut montaa kirjaa. Tara Westoverin jättämä kokemus ei kuitenkaan ole vielä poistunut kropastani, joten aivan vielä en voi aloittaa uutta kirjaa. Tästä olotilasta on aina nautittava ja sitä on kunnioitettava hetken aikaa.



Olohuoneen pyöreä peili (koti on valmis!)

peilioh-3

 

Sanoin eilen, että koti tuli näinä päivinä tavallaan valmiiksi. Ei se toki ikinä valmis ole, mutta nyt tyhjät, jotain odottaneet kohdat on saaneet ne asiat, jotka on puuttuneet. Yksi viimeisistä tärkeistä oli peili sohvan päälle. Ajattelin hetken, että kuinka Pinterest -klisee on pyöreä peili, josta heijastuu tämä Flosin valaisin. Mutta sitten ajattelin, että olkoot vain, ne on ihania. Tilasin tämän halkaisijaltaan 110 -senttisen House Doctorin Walls -peilin Black Fridayna kivalla aleprosentilla.

Vähän oltaisiin haluttu peili mustalla tai messinkisellä ohuella kehyksellä, mutta ei löydetty sellaista, jossa kehykset olisi olleet kivat, tai hinta edes jotenkin kohtuullinen. Pinnailin pitkään kehyksettömiä peilejä ja kokeilin, olisiko sellainen ok. Oli se. Mutta! Kun tämä peili saapui, siinä olikin todella kiva yllätys. Siinä ei ole kehystä, mutta paksu musta taustalevy, joka on ihan saman kokoinen kuin peili. Siispä sivulta päin näkyy ikäänkuin musta paksu kehys. Ihan täydellinen ratkaisu.

Kun peili oli paikallaan, tuli iso huokaus. Nyt on valmista. Se teki kaikesta jotenkin ihan eri näköistä, täydempää. Ei täydellistä, mutta kokonaista. Toiselle puolelle seinää saapui myös tauluja, nekin on jo seinässä, vaikkei kuvassa sitä vielä olekaan.

Nyt pitää kyllä vähän rentoutua ja rauhoittua. Olen ollut niin innoissani tästä kodista sen löytymisestä asti, ja varsinkin muuton jälkeen, että tahti sisustaa tätä valmiiksi on vain kiihtynyt. Tämä oli myös jollakin lailla se koti, josta ollaan unelmoitu pitkään. Halusin niin monta ihanaa asiaa, josta olen aina haaveillut. Tämä on myös niin rakas harrastus, ei yksin päämäärä. Mutta otan helposti paineita vähän kaikesta – ei voi kieltää, etteikö tästäkin olisi sitä kyllä vähän tullut. Näiden olohuoneen seinien myötä joitakin asioita tuntui loksahtaneen paikoilleen.

 

peilioh-2

peilioh

peilioh-6

peilioh-5

peilioh-9

peilioh-14

peilioh-8

peilioh-11

peilioh-7

peilioh-4

peilioh-13




© Eveliinalivin. BLOG DESIGN BY KOTRYNA BASS DESIGN